1. Lainasanasto
  2. Lyhennysvapaa ja maksuvapaa

Lyhennysvapaa ja maksuvapaa

Lyhennysvapaa ja maksuvapaa ovat pankin tai luotonmyöntäjän kanssa erikseen sovittavia ajanjaksoja, jolloin lainasta maksetaan vain sen kuluja tai saadaan tauko kokonaan lyhennyksistä.

Lyhennysvapaalla lainasta maksetaan sen kuukausierän lyhennyksenä ainoastaan korkokulut sekä muut mahdolliset kiinteät toistuvat kulut, kuten tilinhoitomaksu.

Maksuvapaa kuukausi taas on hetkellinen täystauko luoton lyhennyksestä. Tällöin maksettavaksi ei tule edes kiinteitä kuluja, vaan kuukausierä siirtyy kokonaisuudessaan myöhemmin maksettavaksi.

Lyhennysvapaa nostaa tulevia luoton lyhennyserien kokoa, ja pidentää myös lainan takaisinmaksuaikaa riippuen valitusta lyhennystavasta.

Kulutusluottojen lyhennystapa on tyypillisimmillään annuiteetti. Tällöin laina-ajan kesto on ennakolta sovittu.

Kuitenkin myös kulutusluottoihin voi olla mahdollista saada maksuvapaa kuukausi luotonmyöntäjän ehdoista riippuen.

Milloin lyhennysvapaa kannattaa

Lyhennysvapaa voi tuoda tarvittavan hengähdystauon esimerkiksi tilanteessa, jos päädyt hetkellisesti työttömäksi, jäät vaikkapa vanhempainvapaalle tai maksukykysi laskee muuten tilapäisesti ja lisälainan ottaminen ei ole kannattava vaihtoehto.

Lyhennysvapaa saattaa olla hyvä vaihtoehto myös silloin, jos sinulle on kertynyt useita päällekkäisiä lainoja, kuten asuntolaina ja useampi kulutusluotto ja/tai osamaksu.

Silloin voi olla kannattavampaa maksaa ensin korkeampi korkoiset vakuudettomat lainat pois asuntolainan lyhennysvapaan mahdollistamana.

Lyhennysvapaa voi mahdollistaa myös esimerkiksi kauan kaivatun irtioton arjesta pidemmän loman muodossa.

Kannattaa kuitenkin huomioida, että yksittäiselle lainalle saatavien lyhennysvapaiden määrä on usein rajattu.

Siten lyhennysvapaat on yleensä parempi käyttää vain todelliseen tarpeeseen.

50060 000
vuotta

Arvioitu kuukausierän suuruus

166 €/k

Lähettämällä hakemuksen hyväksyt Lendon yleiset ehdot sekä tietosuojakäytänteet.

Esimerkki: nimelliskorko on 5.90% ja todellinen vuosikorko 6.06%. Lainan kokonaiskustannus on tällöin 19 884 €. Huomioithan, että tähän ei ole laskettu mukaan mahdollisia avaus- tai tilinhoitomaksuja. Luotonmyöntäjien lainasummat vaihtelevat 500 - 60 000 €, nimelliskorko 4,90 – 20% (todellinen vuosikorko 4,95 - 38%) ja laina-aika on 1 – 15 vuotta.

Myös yhdistelylaina voi laskea lyhennysten kuukausikuluja 

Korkeampi korkoisemman useamman osamaksun, luottokorttilaskun sekä kulutusluoton kuukausittaisia kustannuksia saa laskettua usein jo sillä, että yhdistää lainat.

Isommalle lainalle saa yleensä sovittua edullisemman koron sekä paremmat lainaehdot. Myöskään päällekkäisiä tilinhoito- tai laskutusmaksuja ei enää tule.

Yhdistelylainaa hakiessa on mahdollista yleensä samassa yhteydessä vaihtaa tarvittaessa myös eräpäivää.

Oman talouden hallinta ja suunnittelu voi helpottua vähempien laskujen lisäksi konkreettisesti sillä, kun keskeisimpien kuukausittaisten laskujen eräpäivä osuu tilipäivään. 

Lyhennysvapaan ja maksuvapaan saamisen ehdot

Lyhennysvapaata tai maksuvapaata voi yleensä saada, jos omaa moitteettoman maksuhistorian jo olemassa olevan lainan lyhennysten osalta, eikä kaikkia maksu- tai lyhennysvapaita ole vielä käytetty.

Osassa lyhennys- tai maksuvapaita on myös ehto, kuinka pian tai usein niitä voi käyttää saman kalenterikuukauden aikana.

Kannattaa myös huomioida, että muun muassa asuntolainaan ja opintolainaan on usein maksujen tauottamisen vaihtoehtona tarjolla vain lyhennysvapaa.

Lyhennysvapaata voi usein saada myös uuteen luottoon, ja osalla toimijoista on tarjolla yksi, tai useampi maksuton lyhennysvapaa uusille asiakkailleen.

Myös tästä syystä lainan kilpailutus kannattaa!

Moni kumppanimme tarjoaa lyhennys- ja maksuvapaata

Lendon yhteistyökumppaneina on useita toimijoita, jotka tarjoavat lyhennys- ja/ tai maksuvapaata.

Saadaksesi lisätietoja yksittäisen partnerin tarjoamista vaihtoehdoista, klikkaa partnerin nimeä alla olevassa listassa:

Jos olet jo saanut lainaa kauttamme, ja haluat tietää lyhennys- tai maksuvapaan tarkemmista ehdoista, suosittelemme ottamaan yhteyttä suoraan luotonmyöntäjään. 

Myös asiakaspalvelumme opastaa sinua tarvittaessa. Tavoitat meidät sähköpostitse osoitteesta asiakaspalvelu@lendo.fi sekä puhelimitse arkisin klo 9-15 numerosta (09) 6899 8000.

Lisäturvaa elämäntilanteisiin, joita ei voi aina ennakoida

Monilla pankeilla ja luotonmyöntäjillä on tarjolla myös erillinen lainavakuutus lisäpalveluna.

Lainan maksuturva eli lainaturva tuo turvaa haastaviin, omaan maksukykyyn usein vaikuttaviin elämäntilanteisiin.

Tälläisiä tilanteita voi olla esimerkiksi pidempiaikainen tahaton työttömyys, työkyvyn menetys tai muu vakava sairaus.

Lyhennysvapaa ja maksuvapaa

Usein kysytyt kysymykset

Kyllä. Partnereidemme joukossa on useampi pankki ja luotonmyöntäjä, jotka tarjoavat lainaan lyhennysvapaata.

Lyhennysvapaan hinnoittelu on aina pankkikohtainen. Osa toimijoista tarjoaa lyhennysvapaata jopa ilman lisäkustannuksia. Lyhennysvapaan kustannukset löytyvät yleensä luottosopimuksestasi ja/ tai pankin kotisivuilta.